Jälleen syksyllä on taas aika suunnata kohti perinteistä kauden päätösreissua Tukholmaan. Tänä vuonna reissu toteutetaan yhdessä Anttolan urheilijoiden kanssa. Tavoitteena on saada molemmista seuroista yhteensä kaksi joukkuetta ja muodostaa seurojen kesken yhdessä sekä kilpa- että harrastejoukkue.
25Manna kilpaillaan tänä vuonna Tukholman eteläpuolella Huddingessa. Yhdessä joukkueessa suunnistaa 25 henkilöä ja osuuksilla on sukupuoli ja ikärajoituksia. Joten kaiken ikäisiä suunnistajia tarvitaan mukaan, jotta saadaan joukkueet rakennettua. Osuuspituudet ovat 2,5 km ja 8 km välillä.
Lue kilpailukutsu tästä: Kilpailukutsu
Lähtö pe 9.10 Mikkelistä bussilla yhdessä Anttolan urheilijoiden kanssa. Laivapaikkavaraukset ovat seuroilla ehditty jo varaamaan eri laivoihin, joten joudumme tekemään pienen koukkauksen mennen tullen sekä Turussa että Tukholmassa. Navilla laivayhtiönä on Finnlines.
Matkaohjelma:
Pe 9.10.
Lähtö bussilla Kasarmin kentältä (XAMK, Ratsurinkuja) n. klo 14.00 – 15.00
Bussin kyytiin voi tulla myös Lohjan ABC:ltä.
Laiva lähtee Naantalista klo 22.45
La 10.10.
Laiva saapuu Kapellskäriin klo 6.30 paikallista aikaa
25manna-viestin lähtö klo 9.00
Laiva lähtee Kapellskäristä klo 21.45
Su 11.10.
Laiva saapuu Naantaliin klo 7.15
Paluu Mikkeliin noin klo 12.00–13.00
Matkan omavastuu on Navin jäsenille 50 €, joka maksetaan/laskutetaan ilmoittautumisajan jälkeen. Ruokailut matkalla omakustanteisesti.
SITOVAT ILMOITTAUTUMISET viimeistään pe 28.8. mennessä!
Ilmoittaudu 25Mannaan täyttämällä lomake
Tervetuloa viestimatkalle Ruotsiin!






