Menestystä Kainuussa: Hertta Malinen pronssille ja Leena Piskonen hopealle Kainuun Rastiviikolla

Hertta Malinen saavutti Kainuun Rastiviikon (2.-7.7.) kokonaiskilpailun 3. sijan D13A-sarjassa. Ennen viimeistä, neljättä osakilpailua Hertta oli kokonaiskilpailussa neljäntenä, vain 13 sekuntia kolmossijasta ja pystyi hyvän kisan myötä nousemaan kolmen parhaan joukkoon.
Hertan kuvaus viikon osakilpailuista: ”Ekassa ja tokassa kisassa oli paljon soita, jotka olivat selkeitä, upottavia ja märkiä. Kolmannessa kisassa oli enimmäkseen kangasmetsää, tiheikköjä ja hakkuualueita. Neljäs kisa oli mun lemppari ja se menikin näistä parhaiten. Neljännessä kisassa oli enimmäkseen soita ja kangasmetsää. Kiviä oli paljon ja kaikki niistä ei ollut kartassa, joka hankaloitti suunnistusta. Kaiken kaikkiaan olen tyytyväinen suorituksiini, vaikka pieniä virheitä tulikin”.
Tänä vuonna Kainuun Rastiviikko suunnistettiin Kuhmon Jämäsvaarassa. Hertta sai siis kilpailla oman ukkinsa lapsuusmaisemissa. 🙂

Leena Piskonen suunnisti myös hopeasijan sarjassa D85, Onnea Leena!

Yhteenvetoa rastiviikkojen kokonaistuloksista on alla, lisäksi mukana oli joukko myös muita osakilpailuihin menestyksekkäästi osallistuneita sekä junioreita että aikuisten sarjalaisia!

H21E:

Aleksi Sopo 13.s
Vinski Malinen 18.s

H75:
Jorma Kemppi 30.s

H70A:
Jorma Pöntinen 47.s

H70AL:
Martti Lappalainen 13.s

H14A:
Leo Ryhänen 15.s

D85:
Leena Piskonen 2.

D70:
Tuula Pöntinen 21.s

D55A:
Leena Valjakka 7.s

D13A:
Hertta Malinen 3.s

Kuvassa Hertan vaudikasta menoa!