• 1
  • 2
  • 3
  • 4
  • 5

Hippo suunnistuskoulu tulee taas!

Suunnistuskoulussa saat suunnistustaitojen lisäksi monipuolista liikuntaa ja opit liikkumaan luonnossa. Navin Hippo suunnistuskoulu on avoin kaikille lapsille, alle 6-vuotiaat tarvitsevat mukaansa oman oman aikuisen. Lisäksi kaikilla 8-20-vuotiailla on mahdollisuus osallistua kilpailuryhmän toimintaan ja harjoituksiin. Suunnistuskoululaiset voivat osallistua kauden aikana kaikkiin noin 60 kuntorastitapahtumaan, yksi huoltaja pääsee aina suunnistukoululaisen kanssa maksutta mukaan.

 

Suunnistuskouluharjoitus kestää noin tunnin. Pääpaino harjoituksissa on suunnistustaitojen kerryttämisessä liikkuen ja leikkien. Muistathan saapua ajoissa paikalle! Tarvitset juoksemiseen sopivat kengät, jotka saavat myös likaantua. Pitkälahkeiset housut ovat parhaat myös kesähelteillä. Myös juomapullo on suunnistuskoulukerroilla tarpeellinen varustus.

 

Voit ilmoittautua etukäteen osoitteessa navisuunnistus.fi tai ensimmäisillä kerroilla tapahtumapaikoilla. Voit aloittaa suunnistuksen myös kesken kauden. Lisätietoja saa esimerkiksi Milka Viidalta (050 404 9534).

 

Huhtikuun korttelirastikerrat ovat maksuttomia kokeilukertoja. Tämän jälkeen suunnistuskoulu maksaa 30€, kilpailuryhmä 50€. Hintaan sisält6yy kauden 2018 ohjattu, vakuutettu toiminta sekä kaikki kesän kuntorastikerrat. Seuran ulkopuolisiin kilpailuihin osallistuvilta hintaan sisältyy myös lisenssi. Maksut laskutetaan ilmoittautuneilta. 

 

  • Ke 11.4. klo 18 Paukkula, opastus alkaa Tuppuralankadulta.
  • Ke 18.4. klo 18 Rokkala, opastus alkaa Porrassalmenkadulta.
  • Ke 25.4. klo 18 Rantakylä, opastus alkaa Vanhalta Otavantieltä.
  • To 3.5. klo 18 Tuukkalan kenttä, rastireitti, opastus alkaa VT 13/15.
  • Ke 9.5. klo 18, Tornimäki, rastireitti, opastus alkaa Metsä-Sairilantieltä.
  • To 17.5. klo 18 Pankalampi, opastus alkaa Saattotieltä.
  • Ke 23.5. klo 18 Säynätti, opastus alkaa VT 5, Parkkilantie.
  • Ma 28.5. klo 18 Karkialampi, opastus alkaa VT 13.
  • Ke 6.6. klo 18 Konijärvi, opastus alkaa Metsä-Sairilantieltä.
  • To 14.6. klo 18 Kyränpelto, opastusalkaa VT 13, Kyrönpellontie.
  • Ke 27.6. klo 18 Urpola, opastus alkaa Rinnekadulta.
  • To 9.8. klo 18 Launiala, opastus alkaa Saimaannorpankadulta.
  • Ma 13.8. klo 18 Karkialampi, opastus alkaa VT 13.
  • Ke 22.8. klo 18 Lehmuskylä, opastus alkaa Savilahdenkadulta.
  • Ma 27.8. klo 18 Urpola, opastus alkaa Rinnekadulta.
  • Ke 5.9. klo 18 Säynätinkallio, opastus alkaa tie 62, Markontie.
  • Ke 12.9. klo 18 Kirjala, XAMK, sprintti, opastus alkaa Sammonkadulta.
  • Ma 24.9. klo 18 Kirkonvarkaus, opastus alkaa Kirkonvarkaudenkadulta.

 

 

 

© 2016 Suunnistusseura Navi. All Rights Reserved. - - -Version 16.7.2018

Search